keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

11. Pipareita, herra Pippuri


Herra Pippuri avasi jääkaapin oven ja otti sieltä esiin kuhmuisen emalikattilan, jonka kyljet oli koristeltu iloisilla joulutontuilla. Herra Pippuri oli löytänyt kattilan viisi vuotta sitten joulun alla eräältä kirpputorilta. Hän oli oitis ihastunut siihen ja vihkinyt kattilan piparitaikinakäyttöön.

Herra Pippuri oli jo eilen valmistanut taikinan. Sen tuoksu kutitteli nenää ja toi mieleen lapsuuden joulut. Hän koversi taikinasta möhkäleen ja työnsi suuhunsa.
- Mmmm… Tässä on joulun maku!

Joka joulu herra Pippurilla oli tapana valmistaa iso satsi piparitaikinaa. Hän teki sen itse, salaisen, isomummulta perimänsä reseptin mukaan. Se oli erinomaisen hyvää. Herra Pippurin tuttavat ja ystävät tunsivat taikinan maineen. Joulun alla herra Pippurin ovella riittikin vilskettä. Vieraille tarjottiin, ei suinkaan glögiä ja joulutorttua, vaan kaikki saivat annoksen herra Pippurin maukasta taikinaa.

Tänä jouluna herra Pippuri kuitenkin oli päättänyt tavoistaan poiketen leipoa pipareita, peräti paistaa uunissa ja koristella. Tosin vain yhden, erikoistarkoitukseen, erikoispiparin, erikoishenkilölle. Tätä tarkoitusta varten hän oli ostanut kaupasta tarkoitukseen sopivan piparimuotin.

Herra Pippuri lohkaisi nyrkin kokoisen palan taikinaa, asetti sen pöydälle ja alkoi kaulia. Levystä tuli tasainen ja sileä, herra oli tarkka mies.

Seuraavaksi herra Pippuri otti käteensä muotin. Hetken hän aprikoi ja pieni epäilys hiipi hänen mieleensä. ”Onkohan tämä sopivaa, olenko liian julkea, uskallanko…?” Päättäväisesti hän kuitenkin painoi kuvion taikinaan, nosti piparin uunipellille ja paistoi kauniin kullanruskeaksi.

Piparin jäähdyttyä herra Pippuri taiteili sokerikuorrutuksella pintaan joulun toivotukset ja muutaman kiehkuran. Punaiset nonparellit reunassa antoivat mukavan joulun värin piparille. Kun kuorrutus oli kuivunut, herra Pippuri kääri piparin sellofaaniin. Ympärille hän kietoi vielä punaisen rusetin. Valmis!

Ja kuin tilauksesta ovikello soi. Herra Pippurin posket punehtuivat. Hän piilotti leipomansa piparin selkänsä taakse ja meni ovelle. Hän henkäisi syvään ja avasi oven. 

- Hyvää joulua, ovella hymyili iloisesti hänen tuttavansa, mukava rouva, joka näytti herra Pippurin mielestä ihastuttavalta ruusunpunaisessa kaulahuivissaan.

Sanaakaan sanomatta Herra Pippuri ojensi piparin selkänsä takaa ja rouva otti sen hämmästyneenä käteensä.
- Voi kiitos, sanoi rouva liikuttuneena, otti askeleen eteenpäin ja halasi herra Pippuria lujasti.

Herra Pippurille tuli hyvä mieli. Hänellä oli ystävä, jonka kanssa jakaa joulun tunnelma.
He keittivät kahvit ja söivät yhdessä herra Pippurin rouvalle leipoman suuren ja ihanan sydänpiparin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti