12. Kahvihammasta kolottaa

Herra Pippurilla oli treffit kaupungilla. Hänen tuttavansa, mukava rouva keräilypiireistä tulisi torin kulmalle tasan kello 12.00. He olivat sopineet menevänsä kahville. Kuppi kuumaa ja berliininmunkki olisi keskipäivän kohokohta.

Minuuttia vaille puolenpäivän herra Pippuri ylitti kadun ja tervehti lämpimästi hymyilevää rouvaa.
- Ja vakiopaikkaan? rouva ehdotti. - Siellä saa tuoreita munkkeja hyvää, vahvaa kahvia, kerman kanssa. Puhumattakaan ystävällisestä palvelusta.
Herra Pippuri oli samaa mieltä.

Kulman takana heitä odotti kuitenkin ikävä yllätys. Kahvilan koristeellisen puuoven ikkunassa oli lappu, jossa sanottiin: ”Suljettu remontin takia.”
- Voi hyvänen aika sentään, mitäs me nyt tehdään, surkutteli rouva.
- Eikö parin kilometrin päähän avattu uusi, komea liikennemyymälä, mennään sinne, herra Pippuri ehdotti. - Tulee samalla reippailtua.
Rouva suostui ja he lähtivät kävelemään kohti huoltoasemaa. Aurinko paistoi ja ilmassa oli jo kevään tuntua.

Huoltoaseman erotti jo kaukaa. Suuren laitoksen pihalla oli vilinää. Rekat ja henkilöautot kaasuttelivat niin, että rouvaa melkein pelotti. Herra Pippuri ohjasi rouvan turvallisesti sisätiloihin ja he suunnistivat sinne, missä olettivat kahvilan olevan.

He pysähtyivät ymmällään valtavan hallin ovelle. Ihmisiä viiletti edestakaisin, kuin missäkin hollituvassa, eikä rauhasta ollut tietoakaan.

- Katso, tuossa lukee ”Aloita tästä”, rouva huomasi.
He seisoivat tiskin päässä neuvottomina. Herra Pippuri löysi tiskin alta tarjottimia ja otti sellaisen. Hän etsi kahvikuppeja hyllystä, mutta näki vain suuria, kömpelöitä mukeja. Eihän sellaisesta voinut nauttia hyvää kahvia. Ja missä se kahvi oli? Missään ei näkynyt kahvipannua. Jokin kummallinen teräsrakennelma oli pitkän tiskin keskivaiheilla. Siinä oli kymmeniä nappuloita. Espresso, cafe latte, cappuccino… Yhtään suomen sanaa ei herra Pippuri löytänyt. 

Herra Pippuri olisi tässä vaiheessa jo kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt kotiin, ellei rouva olisi ollut hänen seurassaan. Niinpä herra nieli ylpeytensä ja marssi toiseeen päähän tiskiä. Ystävällisesti hän tervehti kassalla odottavaa nuorta tyttöä ja kysyi: - Saisimmeko kaksi kahvia ja kaksi berliininmunkkia, kiitos.
Tyttö katsoi herra Pippuria yllättyneenä, hymyili sitten ja vastasi: - Tottakai! Käykää istumaan, minä tuon ne kohta. Tuleeko kermaa ja sokeria?

Herra Pippuri ja rouva nauttivat tällä kertaa kahvinsa suuresta mukista, kiljuvien lasten ja hälisevien matkamiesten keskellä. Mutta berliininmunkki oli maukasta ja kahvikin kuumaa. Eikä palvelussakaan ollut moittimista.
Tärkeintä kahvihetkessä sekä herra Pippurin että rouvan mielestä oli kuitenkin aina kahvitteluseura.