6. Kevättä rinnassa, herra Pippuri

Kevät on ihanaa aikaa! Ihminen nuortuu vuosia, kun päivä pitenee ja luonto herää eloon. Pian pihalla olisi taas vihreää ja lämmintä.

Rouvatuttavansa pyynnöstä herra Pippuri oli lupautunut lähtemään tänään puutarhanäyttelyyn. Kerrostaloasujana herra ei juuri kasveista perustanut, mutta hän ei halunnut pahoittaa rouvan mieltä. Rouva oli sitä paitsi mukavaa seuraa, eiköhän yhden puutarhanäyttelyn jaksaisi kahlata läpi.

- En tiennytkään että kasvi-ihmisiä on näin paljon, ajatteli Pippuri, kun messuhallin jono ulottui portille saakka.
Sisällä oli kosteaa ja lämmintä, kuin sademetsässä. Rouvan silmät kiilsivät, kun hän pääsi hypistelemään mustaa multaa ja silittelemään lannoitepusseja. Hänen rintamamiestalon puutarhansa olikin voittanut ensimmäisen palkinnon omakotiyhdistyksen pihakilpailussa kolme kertaa peräkkäin. Hänen tavoitteensa olivat korkealla tänäkin vuonna.

Herra Pippuri ei ymmärtänyt, mitä ihmeellistä mokomissa turvepusseissa ja perennaluetteloissa oli. Hän laahusti käytävää tympiintyneen oloisena eteenpäin ja etsiskeli salaa kahvilaa. Hän ajatteli piiloutua sinne, kunnes rouva suostuisi lähtemään kotiin.

Hallin nurkassa näyttikin olevan kahvia tarjolla, eikä tungosta ollut. Kaikki puutarhaihmiset velloivat kojujen ympärillä niin innolla, etteivät sumpille ehtineet.
- Aina parempi, saan olla rauhassa, herra Pippuri iloitsi.

Kahvilan edessä oli pieni myyntipöytä, jossa oli tarjolla jotain värikkäitä lehtisiä. Herra Pippuri vilkaisi ja kiinnostui. Hän meni lähemmäksi, otti yhden pienen paperipussin käteensä, käänteli, ravisteli ja pyöritti sitä edestakaisin.
- Mitä nämä ovat?
- Ne ovat kasvien siemeniä. Myyjä katsoi hieman oudoksuen miestä, joka tutki paperipussia kuin näkisi siemenpussin ensimmäistä kertaa elämässään.

Niin herra Pippuri näkikin.
- Ihastuttavaa, huokasi herra ääneen ja otti käteensä toisenkin pussin. – Kirsikkatomaatti, paternosterpapu, tarhaorvokki, miten kauniita… herra Pippuri tutkiskeli rapisevia, värikkäitä pusseja ja ihastui yhä enemmän.

Tuntia myöhemmin herra Pippuri istui kahvilassa ja nautti berliininmunkista. Rouva pyyhälsi paikalle suuret kantamukset käsissään. Hän istahti uupuneena herra Pippurin viereen.
- Et kai ole pitkästynyt? kysyi rouva ja katsoi huolestuneena herra Pippuria.
- En toki, päinvastoin. Löysin jotain aivan upeaa. Katso!

Herra Pippuri levitti rouvan silmien eteen ostoksensa. Yhteensä 25 kappaletta toinen toistaan kauniimpien kasvien siemeniä oli pienissä pusseissa, sievässä rivissä.

- Mitä ihmettä? kysyi rouva epäuskoisena. - Ethän sinä ole koskaan viljellyt tai kasvattanut mitään kasveja? Sinullahan ei ole asunnossasi edes kaktusta?
- Viljellyt? Kasvattanut? Mitä tarkoitat?
- Nuo ovat kasvien ja kukkien siemeniä, hyvä mies. Ne laitetaan multaan ja niistä kasvaa kukka.
- Ei, ei toki. Minä aion laittaa nämä ihanat pussit kansioon talteen. Minä alan kerätä näitä!

Rouva katsoi herra Pippuria tarkistaakseen, ettei tämä yrittänyt jymäyttää häntä. Herra näytti kuitenkin olevan tosissaan, tuosta keräilijän ilmeestä ei voinut erehtyä.

- Selvä, rouva sanoi. - Lähdetäänpä sitten. Minulta saattaisi kotoa löytyä kokoelmiisi jotakin todella arvokasta: porkkanan, ruiskaunokin ja avomaakurkun siemenpussit vuodelta 1969….
- Hienoa! Herra Pippuri hihkaisi.