3. Herra Pippuri kevätretkellä

Herra Pippuria väsytti. Hän istui sohvalla, jalat nostettuina pöydälle. Hikiset sukkansa hän oli jo heittänyt pyykkikoneeseen. Kantapäässä komeili valtava rakko: kilometrien kävely oli vaatinut veronsa. Päivä oli silti ollut täydellinen: Keräilijöiden kevätretki onnistui yli odotusten!

Aamu oli alkanut huonosti. Herra Pippurin kellosta oli loppunut yöllä patteri ja hän oli herännyt viisitoista minuuttia suunnittelemastaan aikataulusta myöhässä. Tässä ajassa ei ehtisi suihkuun ja niinpä hän huuhtaisikin hanan alla vain hätäisesti kasvonsa.
Pannukahvin sijaan hän hörppäsi lasista pikakahvin. Kravatin valitsemiseen ei jäänyt hänen siihen varaamaansa aikaa ja hän joutui ottamaan 98 kravatin valikoimistaan umpimähkään yhden. Valinta osui veljenpojan kuusivuotiaan Mimmi-tyttären virkkaamaan vaaleanpunaiseen kravattiin, jonka herra Pippuri oli saanut viime jouluna lahjaksi. Voi kauhistus! No, kohtalo oli tätä mieltä, ajatteli herra ripustaessaan vinoa ja muhkuraista virkkaustyötä kaulaansa.

Jakauskaan ei tänä aamuna suostunut asettumaan kohdilleen, vaan vino viiva ilkkui peilistä, vaikka herra kuinka kampasi ja kastoi hiuksiaan.
- Olkoon tukka, nyt on kiire.
Herra Pippuri rynnisti ulos, mutta joutui palaamaan takaisin huomatessaan, että oli unohtanut lompakkonsa keittiön pöydälle. Hengästyneenä hän juoksi pysäkille, mistä bussi ottaisi hänet kyytiin varttia vaille kahdeksan.

Hengitys ehti tasaantua pysäkillä odotellessa. Herra vilkaisi kelloaan, jo kymmentä vaille! Missä viipyy bussi? Kadulla oli hiljaista, sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan ei väki liiku. Kauempana näkyi yksinäinen koiranulkoiluttaja. Liikennettä ei ollut ollenkaan.

Herra Pippuri alkoi tulla levottomaksi. Miten paljon bussi voi olla myöhässä? Hän asui vain kilometrin päässä lähtöpaikalta. Ei matkassa voi kestää viittä minuuttia kauempaa. Entä jos bussi on jäänyt odottamaan myöhässä olevia? Ei, keräilijät ovat aina ajoissa. Jospa rengas on hajonnut? Moottori lauennut? Ovatko he ajaneet kolarin? Kauheaa, onkohan joku loukkaantunut.
Herra Pippuri lähti kävelemään kohti kilometrin päässä olevaa lähtöpaikkaa. Varmasti siellä selviää, tarvitaanko ensiapukurssin käyneen herra Pippurin apua onnettomuuspaikalla. Herra käveli rivakasti ja oli tapaamispaikalla alle kymmenessä minuutissa.

Sovittu lähtöpysäkki oli tyhjä. Ei bussia, ei keräilijöitä. Ei jälkeäkään kevätretkestä. Herra Pippuri pysähtyi kuin iskun saaneena.
- He ovat lähteneet ilman minua!

Hän lysähti kasaan. Raskaasti hän laahautui bussikatokseen ja istahti parempiakin aikoja nähneelle puupenkille. Herra Pippuri katseli lohduttomana autiota maisemaa. Kuinka he olivat saattaneet lähteä ilman häntä. Herra Pippuri oli sentään yhdistyksen perustajajäseniä. Kolme vuotta sitten hänet oli melkein valittu hallituksen varajäseneksikin. Hänen postikorttikokoelmansa oli vertaansa vailla. Asiantuntemus kravattien historiasta oli parasta a-luokkaa. Kokouksista hän ei jäänyt pois koskaan, paitsi kerran, kun häneen oli iskenyt äkillinen vatsatauti. Ja hänet he olivat hylänneet kuin vanhan lapasen tienposkeen.

Herra Pippurin sisu kuohahti. Pitäköön rupiset retkensä! Hän lähti harppomaan kotia kohti vielä kaksi kertaa ripeämmin kuin oli pysäkille astellut. Ja hän kun oli ollut vielä huolissaan keräilijätovereista. Onnettomuus muka. Pah!

Mieli mustana, otsa sadoilla rypyillä herra puski eteenpäin autiota kaupungin katua.
- Eroan koko kerhosta. Heitän postikortit paperinkeräykseen. Vai kuuluvatko ne keräyspahviin…? Kravattikokoelman vien Pelastusarmeijalle. Alan harrastaa kiinalaista aamuvoimistelua.

Mustaakin mustemmat mietteet katkaisi herra Pippurin korviin kuuluva vieno naisen ääni.
- Herra Pippuri! Hohoi! Herra Pippuri!

Herra pysähtyi ja kääntyi. Kadulla heilutti kättään hänen keräilymessuilla tapaamansa rouva. He olivat tavanneet pari kertaa sen jälkeenkin, rouva oli kiinnostunut postikorteista Pippurin tapaan. Miksi rouva oli tuossa? Hänenhän piti lähteä kevätretkelle keräilijöiden bussissa. Oliko rouvakin myöhästynyt ja huitoi siksi kadulla yksinään?

- Huomenta, herra Pippuri sanoi rouvan tavoittaessa hänet.
- Oletpa sinä aikaisin lähtenyt liikkeelle, kello on hädin tuskin kahdeksan, rouva naurahti.
- Aikaisin? Herra Pippuri katsoi rouvaa ihmeissään. Miten niin?
- No, lähtöhän on vasta yhdeksältä, etkö muista? Sitä siirrettiin yleisön pyynnöstä.

Nyt herra Pippuri muisti. Hän oli jopa kirjoittanut uuden lähtöajan lapulle, kiinnittänyt lapun jääkaapin oveen –ja silti unohtanut. 

Herra Pippurille tuli hyvä olo. Häntä ei ollutkaan jätetty porukasta. Hän ei ollutkaan myöhästynyt. Hän pääsisi mukaan retkelle. Ja vieläpä hyvässä seurassa.

- Muuten…Aika veikeä kravatti sinulla, tälläkin kertaa, rohkea valinta, rouva hymähti tarttuessaan tiukasti herra Pippurin käsivarteen.